Bloggaus ja mainonta

Tilastokeskuksen mukaan suomalaisista jopa 79 prosenttia käyttää internetiä useamman kerran päivässä. Lisäksi 25-34 -vuotiaista suomalaisista jopa yli puolet on ilmoittanut lukevansa enemmän tai vähemmän säännöllisesti blogeja; siinä missä toiset seuraavat yhtä, toiset lukevat useita, jopa kymmeniä eri blogeja.

Blogien seuraaminen on monille enimmäkseen viihdettä, mutta toiset lukijat hakevat niistä aktiivisesti tietoa ja suosituksia omaa mielenkiintoa herättävien aiheiden pohjalta. Lukijat voivat esimerkiksi muotiblogissa törmätä mielenkiintoisimpiin muoti-ilmiöihin, kauneusblogissa taas Hajuvesi.fi:n tarjoamiin Elisabeth Ardenin uusimpiin hajuvesitarjouksiin tai matkailublogin suosittelemiin matkakohteisiin. Monelle bloggaajalle blogista voi kasvaa myös tapa tienata rahaa.

Mainostaminen blogissa

Miten jotkut bloggaajat sitten tienaavat blogeillaan rahaa? Ensinnäkin, blogisisällön lisäksi blogeissa voi törmätä mainoslinkkeihin, jotka moni lukija jättää välistä, mutta joita toiset myös klikkailevat. Kyseessä on niin kutsuttu clickbait, eli klikkiotsikko, jolla yritykset ja mainostoimistot käyttävät houkuttelevaa ja joskus jopa harhaanjohtavaa otsikkoa, jonka tehtävänä on saada lukija klikkaamaan mainoksessa esiintyvää linkkiä.

Näitä mainoksia paljon sulavampaa mainontaa on kuitenkin juuri blogissa esiteltävä sisältö, joka voi perustua bloggaajaan omaan mielipiteeseen, tai yhteistyökumppanin antamaan mielipiteeseen tietystä palvelusta tai tuotteesta.

Tällainen mainonta ei kuitenkaan aina ole harhaanjohtavaa, sillä monet suositut bloggaajat mainostavat sivuillaan vain hyväksi kokemiaan tuotteita ja palveluita, jotka he ovat itse testanneet. Lisäksi pitkään mainettaan ja suosiotaan rakentaneet bloggaajat eivät mainosta blogissaan mitä tahansa, sillä huonoksi, tai tehottomiksi koetut tuotteet vaikuttaisivat hänen lukijamääräänsä ja tätä kautta myös omiin tuloihin.

Kumppanuusmarkkinointi

Tätä monien bloggaajan suosimaa mainontatapaa kutsutaan kumppanuusmarkkinoinniksi.

Kuten yllä jo mainittiin, kyseessä on bloggaajan omiin postauksiin liitettyjen mainoslinkkien tai tuotteiden ja palveluiden mainitseminen. Kumppanuusmarkkinoinnin takaa löytyy komissio, jonka bloggaaja saa jokaisesta hänen bloginsa kautta syntyneestä ostosta kumppanin sivulla. Samalla tapaa kumppanit jakavat suosituimmille bloggaajille alennuskoodeja, joiden avulla lukijat pääsevät hyödyntämään heidän tarjoamiaan tuotteita ja palveluita.

Bloggaaja voi päättää itse, mainostaako kumppaninsa tuotteita ja palveluita teksti- vai kuvalinkkinä. Linkin sisällyttäminen on tärkeää, sillä vain tällä tapaa kumppani voi varmistaa, että sivulla tehty ostos on päätynyt sinne juuri kyseisen blogin kautta. Sopimuksesta riippuen, bloggaaja voi saada jokaisesta tehdystä ostoksesta esimerkiksi 5-15% komission.

Jos siis ostoksia tehdään useampi viikossa, voi suosittu bloggaaja saada tästä kumppanuusmarkkinoinnista kerättyä itselleen jopa merkittävän summan. Vaikka harva bloggaaja elättää itsensä pelkällä bloggaamisella, on siitä tullut monelle nuorelle suosittu tapa tienata hieman ylimääräistä.

Kumppanuusmarkkinointi tuottaa Suomessa komissioina useita miljoonia euroja joka vuosi. Kyseessä on siis varsin merkittävä osuus verkkoon liittyvästä markkinoinnista ja samalla bloggaajien pääasiallinen tulonlähde.

Kumppanuusmarkkinoinnin laillisuus

Moni bloggaaja on ehtinyt jo pohtia, miten laillista kumppanuusmarkkinointi Suomessa todellisuudessa on. Kumppanuusmarkkiointia käytetäänkin netissä valtavasti, sillä kyseessä on taloudellinen etu, josta sekä kumppani että bloggaaja hyötyvät.

Kumppanuusmarkkinointi on Suomessa laillista aina silloin, kun se on selkeää ja avointa.

Puolestaan taas piilomainonta on lailla kiellettyä, myös verkossa ja tätä mukaa blogeissa. Kyseessä ei kuitenkaan ole sama asia kuin esimerkiksi elokuvista ja tv-sarjoista tuttu tuotesijoittelu, sillä tuotesijoittelu on yhtä lailla Suomen lainsäädännössä kuin EU:n direktiivissä sallittua mainontaa.