Mitä lemmikin oikeaoppiseen hoitoon sisältyy?

Omistatko rakkaan lemmikin, kuten esimerkiksi kissan, pupun tai koiran? Harrastatko lemmikkisi kanssa päivittäin/viikoittain jotakin lemmikillesi mieluista asiaa, kuten esimerkiksi lenkkeilyä tai toisten koirien tapaamista harrastusten merkeissä? Ihania ja seurallisia lemmikkejä on olemassa hyvin paljon, keskitytään tällä kertaa koiraan ja sen hyvinvointiin.

Lemmikkiblogin pitäminen on helppoa ja mukavaa

Ehkäpä haluat pitää lemmikkiblogia? Lemmikkiblogin tehtävänä on kertoa lemmikistä/lemmikeistä ja antaa tietoa lemmikkien hoidosta, ruokavaliosta ja liikunnasta. Lemmikkiblogissa voi olla myös lemmikin kuvia eri ikäisenä, joita on mukava katsella myös jälkeenpäin.

Blogin avulla rakkaasta lemmikistä kertominen on helppoa, jonka lisäksi voit muutamassa kuukaudessa saada blogillesi useita eläinrakkaita seuraajia. Blogia voit kirjoittaa kaikkialla missä liikutkin, vaikka kätevästi mukana kulkevan tablet -laitteen avulla.

Lemmikkien hyvinvointiin ihania tuotteita Zoo.fi -verkkokaupasta

Haluat varmasti antaa koirallesi herkullista ja ravitsevaa ruokaa. Lemmikkiä voi hemmotella myös mielenkiintoisten lelujen, turkinhoito ja trimmaustuotteiden sekä maistuvien puruluiden avulla.

Tarvitseeko koirasi ehkä uutta kaulapantaa, talutushihnaa tai valjaita päivittäiseen lenkkeilyyn? Tunnettu ja luotettava kauppapaikka netissä zoo.fi tarjoaa huikeat 300 erilaista panta- ja talutinvaihtoehtoa juuri sinun koirallesi. Esillä on myös koiran kuljetushäkkejä- ja pehmoisia petejä, GPS -jäljittimiä,

häkkejä ja koiran pelastusliivejä vaikka kesäiseen veneilyyn. Valikoima on siis todella laaja, on sitten kysymys mistä lemmikistä tahansa. Parhaat tuotteet tarjoaa https://www.zoo.fi/ nettikauppasi verkossa.

Tiesitkö, että edullinen ja monipuolinen nettikauppa verkossa https://www.zoo.fi/ tarjoaa koirallesi ensiluokkaiset ja laadukkaat tuotteet. Koiralle, kissalle, linnuille, pieneläimille, akvaariokaloille ja matelijoille on tarjolla ihania tuotteita osoitteessa zoo.fi

Läsnäoloa, puhtautta ja riittävää liikuntaa

  • Lemmikille pitää tarjota aina eläimen hyvinvointia ja terveyttä edistävää ravintoa säännöllisin väliajoin. Raikasta juomavettä pitää myös olla aina saatavilla.
  • Lemmikkiä ei saa kuitenkaan pakottaa syömään eikä juomaan, sillä toisinaan lemmikki voi olla väsynyt tai kipeä.
  • Koiralle riittävää liikuntaa ei ole lemmikin pitäminen juoksunarussa tai koirahäkissä. Koira tarvitsee päivittäistä, säännöllistä liikuntaa liikunnantarpeen tyydyttämiseen.
  • Koiran kanssa liikkuessa tärkeää on niin sanotun “remmikäytöksen oppiminen.” Käytännössä koira palkitaan aina hyvästä suorituksesta joko rauhoittavalla äänellä, rapsutuksella tai makupalalla. Jos koirasi innostuu haukkumaan toisia koiria, koiraa voi opettaa muuttamaan käytöstään pienen ärsykkeen avulla.
  • Käytännössä koiran voi viedä lähistölle paikkaan, josta on mennyt toinen koira. Koira saa hajuärsykkeen, jonka jälkeen koiran voi opettaa kohtaamaan vuorovaikutuksen avulla muita koiria. Koirien kohtaamisessa voi sopia koiran omistajan kanssa, että koira on ensin noin 100 metrin päässä aggressiivisesta ja turhautuneesta koirasta, sitten 50 metrin ja lopulta 25 metrin päässä.
  • Koiralle toisen koiran kohtaamista voi harjoitella useamman kerran viikossa. Lopulta koirat voi päästää tutustumaan toisiinsa vaikka aidatulla koirakentällä ilman talutusremmejä. Koirat voivat tutustua haistelemalla ja lopulta kohtaaminen sujuu kuin itsestään.
  • Koiran turkin ja ihon puhtaudesta on huolehdittava säännöllisesti. Omistajan kannattaa perehtyä myös valitsemaansa koirarotuun ennen lemmikin hankkimista.
  • Lemmikkiä ei saa milloinkaan kouluttaa sellaisten koulutusmetodien avulla, jotka aiheuttavat kipua lemmikille. Kaikki sellaiset metodit ovat ehdottomasti kielletty!
  • Lemmikin käyttö tappelu- tai taisteluharjoitukseen on aina myös ehdottomasti kielletty!
  • Koiraemon saadessa jälkeläisiä, emolla pitää aina olla mahdollisuus lepoon ja tarvittaessa myös jälkeläisiltään suojautumiseen.
  • Lemmikin koulutuksessa pitää aina hyödyntää lajille tyypillistä käyttäytymistä, positiivisella tavalla motivoimista ja suoritusten jälkeen säännöllistä palkitsemista.
  • Leiki ja vietä aikaa koirasi kanssa. Koira on aina syvästi kiintynyt omistajaansa.