Maton valinta voi olla aika ajoin haastavaa, eikä valintaa varmasti auta se, että mattoja on tarjolla tänä päivänä lähes jokaisessa värissä, kuosissa ja materiaalissa. Yksi matto sopii paremmin keittiöön, toinen makuuhuoneeseen ja kolmas kylpyhuoneeseen. Mutta millainen matto olisi paras valinta eteiseen? Jatka lukemista ja jaamme sinulle tässä blogikirjoituksessa muutamia hyödyllisiä vinkkejä eteisen maton valintaan!
Näin valitset eteiseen täydellisen maton
Eteisen maton valinta voi kuulostaa vaikealta tehtävältä varsinkin, jos valinnanvaraa olisi vaikka muille jakaa! Maton kuin maton valinnassa yksi tärkeimmistä pointeista on kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, millaiseen tilaan matto tulee. Ja tässä tapauksessa se on luonnollisesti eteinen.
Kun valitset mattoa eteiseen, on hyvä pitää mielessä, että eteisen matto joutuu yleensä kaikkein kovimmalle koetukselle. Maton on esimerkiksi kestettävä jalkineiden mukana kulkeutuvaa lunta, vettä ja hiekkaa, mutta samalla sen tulisi olla helposti puhdistettavissa, sillä eteisen matolla on tapana likaantua todella nopeasti.
Usein ongelmana eteisen maton valinnassa on juuri se, että monet matot ovat tylsiä tai usein jopa rumia. Jos tykkäät sisustamisesta ja olet valinnut jokaiseen huoneeseen tyylikkään maton, ei varmasti kumisen ja mustan maton sijoittaminen eteiseen kuulosta hyvältä ajatukselta. Onneksi eteisen matot voivat myös olla tyylikkäitä, kun tilaat ne Trendcarpetin laajasta valikoimasta!
Esimerkiksi Sisal-matot ovat todella suosittuja valintoja eteisen matoiksi, koska niitä on saatavilla useissa eri väreissä. Sisal on luonnonkuitu, jonka vuoksi se kestää kovassakin käytössä pitkään, eikä kerää pölyä ja likaa. Tällaiset matot on myös helppo puhdistaa yksinkertaisesti imuroimalla ja tuulettamalla sitten ulkona muutaman tunnin ajan. Tästä syystä sisalista valmistetut matot sopivat mainiosti myös allergikon kotiin tai lemmikkitalouteen.
Maton materiaalin lisäksi myös koolla on väliä. Ennen kuin tilaat eteisen matot Trendcarpetin verkkokaupasta, on suositeltavaa tarkistaa, että maton koko on oikea eteisen mittasuhteisiin verrattuna. Yksi kätevä tapa saada parempi käsitys siitä, miltä matto tulee näyttämään lattialla jo ennen kuin tilaat sen, on merkata maton mitat esimerkiksi maalarinteipillä kiinni lattiaan. Tällä tapaa pystyt näkemään helposti, minkä kokoinen matto sopii juuri omaan eteiseen parhaiten.
Valitse matto, josta itse pidät
Maton käyttötarkoituksen ja koon ohella on luonnollisesti tärkeää, että pidät itse matosta. Eteisen lattialle ei siis missään nimessä kannata valita sellaista mattoa, joka täyttää kaikkien sisustussuunnittelijoiden mahdolliset kriteerit, mutta joka ei miellytä omaa silmääsi!
Tämän lisäksi mattokaupoilla kannattaa miettiä hieman sitä, millaisiin olosuhteisiin mattoa haetaan. Jos kotitaloudessasi elää pölylle allergisia ihmisiä, maton valinnassa kannattaa valita mahdollisimman tiiviistä materiaalista valmistettu matto, joka ei kerää likaa eikä pölyä. Jos kotoasi löytyy puolestaan lemmikkejä, maton valinnassa kannattaa suosia materiaaleja, joihin lemmikistä irtoava karva ei tartu niin helposti.
Kun valitset eteiseen mattoa, uskalla myös leikitellä. Eteinen ei välttämättä tarvitse sitä yhtä suurempaa mattoa, vaan mikäli tilaa riittää, voit yhtä hyvin kokeilla sisustaa tilaa useammalla pienemmällä matolla, ja kokeilla niiden asettelemista lomittain tai ristiin. Ahtaassa eteisessä kannattaa puolestaan suosia malleja, jotka saavat tilan näyttämään todellista suuremmalta.
Lisäksi maton värissä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millainen värimaailma eteisessä vallitsee. Jos eteinen on tummanpuhuva, maton valinnassa kannattaa suosia vaaleampia värejä ja päinvastoin, jos eteiset lattiat ja seinät ovat vaaleat, tällöin maton valinnassa voi leikitellä rohkeammilla väreillä.